Simo Kuurne

Vallankumouksena ikääntymisen ilo

Osallistuin viime viikolla senioreitten elämänkokemusta käsittelevän kirjan julkistamistilaisuuteen pääpostissa. Siellä etsittiin uudistavaa asennetta yli 55-vuotiaiden työhön ja elämään.  Romanttisesti tilaisuudessa toivottiin vallankumousta, jossa ikään liittyvä elämän ymmärrys tulisi taas näkyväksi ja saisi arvostusta. Selvästi jotain merkittävää oli läsnä, vaikka olimmekin sen olemukselle sokeita. Keskustelua kuunnellessani kysyin itseltäni, mikä voisi olla se elämän lähde, jännite, energisyys, jota emme vallitsevalla ajatusmaailmalla tunnista?

Monet assosiaatiot etsivät paikkaansa mieleni syvyyksissä. Ikääntymiseen liittyvä arvottomuuden kokemus ahdistivat ja inspiroivat. Kuuntelin, katselin ja tunnistelin mieleni näkyjä ja odotin rauhassa. Sitten se syntyi: havahtuminen läsnä olevaksi tässä ja nyt olemassa olevaan tilanteeseen. Tyynnyin aistimaan jännitettä itsessäni, sen suhdetta toisiin ja ulkoiseen elämään.  Hyväksyvässä hiljaisuudessa jännite avautui sydämellä kuuntelun ja jakamisen kautta kohti aidosti uutta, jännitteiden takana piilevää tyyneyden ja ykseyden kokemusta, jossa näen itseni lempeästi arvokkaana osana ihmisyyttä.

Liikuttuneena ja kiitollisena tunsin, miten ikääntymisen rajallisuus herätti ”orvon viisauden”, joka vapauttaa ulkoisista ja sisäisistä vaateista ja saa tuntemaan myötätuntoa itseä ja toisia kohtaan. Tajusin kaikessa arkitodellisuudessa piilevän ihmeellisen yhteyden suureen sieluun, eheyteen, energiaan ja rakkauteen – ja että se on aina ja kaikkialla meitä odottamassa, saatavilla, kun vain havahdumme siihen.  

Kokemukseni oli syvästi merkittävä. Kuitenkin idea läsnäolon voimasta on ikivanha. Kehossamme jokainen sydämen lyönti ja hengitys ylläpitävät elämää vitaalilla tavalla. Mielen maailmassa läsnäolo tekee saman. Se tuntuu sydämessä ja on uuden syntymisen ehto. Miksi hyväksyvä läsnäolo on nykyihmiselle niin vaativaa?

Jatkuvan kiireen, kilpailun ja vahvuuden maailmassa ei ole lupaa antautua kohtamaan emotionaalisia tarpeita ja jännitteitä. Niitä hallitaan, työnnetään pois ja projisoidaan itsestä toisiin. On inhimillistä kompensoida pahaa oloa touhuamalla, materialla ja erilaisilla lyhyen aikavälin nautinnoilla. Me kaikki toimimme toisinaan niin. Silloin kuitenkin päädymme elämään eräänlaista näennäiselämää. Oman mielen dynamiikka jää vieraaksi. Syvästi sosiaalisena ja toisista ihmisistä riippuvaisena lajina sisäistämme pienestä pitäen mallit, joiden avulla ansaitsemme toisten hyväksynnän ja rakkauden. Tulkitsemme todellisuutta näiden ”onnenohjelmien” lävitse. Kulutamme itsemme toteuttaessamme ulkoisia odotuksia, jotka olemme niin tehokkaasti sisäistäneet, että elämä on eräänlaisella automaattiohjauksella.  Kuvittelemme hallitsevamme elämää.

On vaarallista ja pelottavaa kohdata hallintajärjestelmien ulkopuolista todellisuutta. Alistumme siihen, että emme ihan uskalla elää omaa elämäämme itseä ja toista kunnioittaen. Kuitenkin olen työssäni uupuneiden parissa huomannut, miten elämä ankaruudessaan lopulta murtaa onnenohjelmat. Sen, jonka piti pelastaa ihminen hallinnan menettämiseltä ja hylkäämiseltä, luhistuu ja kääntyy ihmistä itseään vastaan. Onneksemme valetodellisuuden kuluttaman kehon viisaus ohjaa meidät kohti todellista elämää. Uupumisen, sairastamisen ja ikääntymisen kautta alamme kulkea kohti kotia. Kun aika on kypsä, näemme ja hyväksymme sen, mitä on. Kohdistamme lempeän katseen omaan itseen ja huolehdimme itsestämme sellaisena kuin se on. Alamme viimeinkin elää omaa elämäämme.

Havahdu. Antaudu, ole läsnä. Herkisty hiljaisuudessa. Tunnista uuden mahdollisuus sydämesi viisaudella hyväksyvässä yhteydessä toisiin ja elämään.  Anna uudelle tilaa luopumalla rohkeasti turhasta. Tee tämä kaikki uudestaan ja uudestaan niin kuin hengitys. Ihan jokainen päivä.

Ikääntyminen haastaa meidät kohtaamaan itsemme ja heräämään uudenlaiseen myötätuntoon ja rakkauteen. Siitä syntyvässä ikäilossa on vallankumouksen ydin.

Olet lämpimästi tervetullut Sisäistä viisautta arkeesi -retriittiin 23.-25.10.2015  ja marraskuussa alkavaan Ikäiloa elämääsi –kasvuprosessiin, joissa hyväksyvän läsnäolon ja konkreettisten harjoitteiden välityksellä kuljemme yhdessä kohti uudenlaista elämäniloa ja kokonaisvaltaista hyvinvointia.

Simo Kuurne, Erikoislääkäri-terapeutti, ryhmämentori ja  Whole Body Focusing Trainer
simo.kuurne@kasvutahto.fi
0400-434706 

Lisää blogeja.

Vaeltaen kohti pyhyyttä

Valmistauduin jouluun pyhiinvaeltamalla ystäväni kanssa Sarriasta Santiago de Compostelaan - 5...

Lisää kommentteja